Yritin säätää penkkiä, mutta tulin siihen tulokseen, ettei sitä voi oikein paremmaksi säätää. Selkäosan yläosan kiinnityspistettä ei saa alemmas, eikä taaemmas. Ja jos siirtäisin penkkiä eteenpäin ja samalla ylöspäin, jäisivät hartiani juuri aukon kohdalle. Nyt saan hartiat ujutettua aukosta sisälle ja aukon alapuolella on juuri ja juuri sen verran tilaa, että pystyn ajamaan. Napakasti kuin silli purkissa joudun kylläkin olemaan. Ajaessa ei paljoa kainaloita tuuletella.
Ajaminen on taivaallista. Velonautti on juuri oikea sana kuvaamaan velomobiilin kuljettajan olotilaa. Pyörä kulkee tasaisella 30 km/h ilman mitään yritystä. Poislukien hartiapuristus voi istua täysin rennosti ja rauhallisena. Ohjaus on juuri sopivasti herkkä ja vakaa, jotta ohjautankoa ei tarvitse lainkaan puristella. Ylämäessä voi kivuta niin hitaasti kuin vain haluaa, ei pelkoa kaatumisesta. Ja koska hartiat ovat tiukasti velomobiilin takaosaan kiilattuna saa polkemista varten erittäin tukevan vastavoiman, ellei sitten halua pyörittää mäkiä ylös. Näkyvyys on hyvä, yksi peili näyttää yllättävän hyvin miltei oikeankin puolen taka-alueen. Päätä voi käännellä vapaammin kuin Fuegossa, jolla viimekesän ajelin, kun ohjaus hoitaa itsensä ja kolme pyörää tasapainon pidon.
SRAM dual drive toimii kuin unelma, risteysten lähellä tiputtaa vain napavaihteen ykköselle ja kaikessa rauhassa tarkistaa, ettei tule autoja, sitten napa takaisin kakkoselle tai kolmoselle. Ja kun vauhti kiihtyy niin rattailta lisää välitystä. Etupään vaihdetta en käyttänyt tällä lenkillä kertaakaan.
Ensimmäiset viisi kilometriä takana... kyllä elämä on ihanaa kun tietää, että on vielä tuhansia kilometrejä edessäpäin.
