Sorateiden valloitus

Neulaniemen kierros Hammertruckilla sujui ongelmitta. Tosin latureitin mäkiin oli lanattu uutta hiekkaa, ja jyrkimmässä piti sutimisen vuoksi ruveta taluttamaan. Alamäet menivät välillä pienessä sivuluisussa, kun rengas upposi pehmeän hiekan sisään. Originaalit renkaat ovat lähinnä asvaltille tarkoitetut. Paluureitti yksityistietä ja Neulaniemen rantaa kulkevaa normaalia soratietä rullasi kuitenkin hyvin röykyistä huolimatta.

Loistava retkipyörä Suomen sorateille. Koirakin kulki mukana sivulaukussa. Pitkä akseliväli ilmeisesti vähentää jousituksen tarvetta. Ja pyörä vain jostain syystä kulkee kevyesti ja ketterästi, tosin mitään vertailukohtaahan ei ollut, joten kevytkulkuisuus voi olla omistajan iluusio.

Pienessä luisussa oli mukava laittaa jalka lähellä olevaan maahan tukemaan, penkki kun on matalalla. Muistaen kuitenkin, että taakkateline imaisee herkästi nilkan alleen, jos jalan antaa siirtyä liian taakse. Pyörä menee vauhdilla eteenpäin, koko vartalon paino päällä ja nilkka jumiutuu maan ja alumiiniputken väliin - hyhhyh, voisi tulla rumaa jälkeä.

Pieniä urotekoja

Kävin pienellä City-lenkillä HammerTruckilla. Puijosarven kiersin. Siellä ajelin pientä ylämäkeä, jonka muistan olleen yksi pelkoni kohteista Nazca Fuegolla ajellessa. Nyt vielä alamäen alussa kaksi nuorta miestä tuli tien yli juuri ennen minua uusilla hienoilla maastareillaan - jousitus ja maastorenkaat tietty. Noh, pistin hieman pökköä pesään ja kuulin takaani puhinaa, en jäänyt ihmettelemään vaan sotkin mäen reippaalla vauhdilla ylös. Kauneinta oli, että istuin koko mäen penkillä ja säilytin näennäisesti rauhallisen pystyn ajoasentoni.

Takaisin kotia kohti ajellessani muistelin Ronin (Ronin Nojapyörät) maininneen, että hän kun käy lenkillä Siilinjärveltä Kuopiossa niin hän aika usein polkee Puijolle. En muista aivan varmasti oliko niin, että hän aina yrittää polkea Puijolle, vai pääsikö hän sen ylös asti. Mutta kuitenkin tätä muistellessani tulin Puijon risteykseen ja eikun painamaan ylös Kuopion hurjinta ylämäkeä. 

Ottihan se aikaa ja pienimmät vaihteet, hikeäkin virtasi otsalta ja kämmenistä, taisin jopa hengästyä. Mutta missään vaiheessa tilanne ei ollut epätoivoinen. Sitkeästi penkillä istuen poljin koko mäen ylös. Olen itsestäni ylen ylpeä.

Yritän ensi kerralla pistää yhteenvedon Suomen halki -ajosta. 

Niin, ja jos joku haluaa Google+ kutsun, niin minulta saa. (v-o-i-v-a-l-i-n-at-g-m-a-i-l.jne). Saisin ehkä piireihini kavereita. Niitä kun minulla ei juuri ole - olenhan Puusilmä.

Suomen halki viides päivä (lauantai 6.8.2011)

Lauantaipäivä alkoi epävarmuuden vallitessa. Tampereelle olisi vielä matkaa 55 km. Ja sen jälkeen Hankoon pitkä matka. Jänteet hoosiannaa laulaen matkaan kuitenkin lähdettiin saman periaatteen mukaisesti kuin koko projektin ajan - niin kauan ajetaan kun hyvältä tuntuu. Alustava tavoite asetettiin kuitenkin Salon kohdalle. 

Näillä se päivä lähti käyntiin. Mustikkakeiton takana vielä jogurttia. Ajon aikana suolapähkinöitä ja rusinoita. Juomaksi pääosin vettä, välillä Pepsiä. Allekirjoittanut ihmetteli koko reissun ajan miten vähällä urheilija pärjää, itse kun syön enemmän normaalisti arkenakin. Ja se kyllä valitettavasti näkyy habituksessa.

Suomen vilja-aittaan siirtyminen näkyi maisemassa selkeästi. Kauniita polveilevia hyväkuntoisia asvalttiteitä keskellä vehmaita viljapeltoja.

Vapaasti lainattuna: "Älä sano, että matka painaa jo. Olen kevyt kuin sudenkorento". Salo alkuperäisenä tavoitteena oli valittu siten, että jos siitä eteenpäin pääsee, niin on miltei pakko ajaa samantien Hankoon. Ja niinhän siinä sitten kävikin.

Matkalla Hankoon vauhti vain kiihtyi - tai sitten kyse on trikkikuvasta.

Eihän sitä näin pitkän matkan päähän turhan takia tulisikaan - olut on kerrankin kirjaimellisesti ansaittu. Viimeisen päivän kilometrit 305 km.

Suomen halki neljäs päivä (perjantai 5.8.2011)

Neljäs päivä oli hieman konstikas. Vaihtelevat sadekuurot piiskasivat tietä ja Mangoa. Lyhenevät tie-etapit hidastivat huolto-autolla ajoa, kun risteyksissä oli varmistettava, että Mango kääntyisi kerta kerran jälkeen oikeaan suuntaan. Lisäksi matka alkoi painaa polkijaa tässä vaiheessa, akillesjänteet ja polven ojentajat alkoivat oirehtia ylirasituksenomaisesti ja vaiva paheni jatkuvasti päivän mittaan. 

Sadetta vastaan testattiin tuulilasia, mutta käytännössä se esti kastuttuaan näkyvyyttä. Osoittautui, että Mangon oma aukkopeite on paras ratkaisu toistaiseksi. Eihän sekään täysin suojaa ajolaseja sateelta, mutta sopivan lippalakin kanssa käytettynä jonkinlainen näkyvyys säilyy sateellakin ajettaessa. Aukkopeite on vain sen verran lämmin, että sateen loputtua, se siirtyy kyllä välittömästi konehuoneen puolelle omalle paikalleen. 

Huolimatta ongelmista matkaa kertyi 296 km. Paikallisia tulehduskipulääkevalmisteita kului runsaasti päivän mittaan ja illalla kipeät paikat saivat jääpussit ärsytystä rauhoittamaan.

Suomen halki kolmas päivä (torstai 4.8.2011)

Katso kuvaa tarkkaan! Voiko tuo mies olla se sama, joka ajoi mangolla eilen 310 km, saunoi ja vietti iltaa kello 01.00 asti ja heräsi ennen kahdeksaa? Varsinkin, kun saman miehen väitettiin toissapäivänä polkeneen 228 km. Itse sanoisin, että mies ei voi olla sama. Kyseessä täytyy olla joko pahviukko, tai sitten vaihdokas. 

Ei tässä sen kummempaa tarkoitusta, kun nähdä leirintäalueen näkymä aamusella. 

Ruokatauko Kiimingin ABC:llä. Mango herättää aina ansaittua huomiota. 

Oulun halki ajoi sujui joten kuten. Pyöräteillä ajaminen tuntemattomassa kaupungissa Mangolla on yhtä helvettiä. Matalalta ei näe mihinkään. Reitit on kyltitetty niin, että matkapyöräilijälle ei ole niistä mitään iloa. Yhtäkkiä katu on räjäytetty korttelin verran auki, eikä mitään ohjetta kiertoreitistä. Mango ei selviä kaikista kynnyksistä, jotka normaalille pyörälle ovat vain pieni hidasti. Ja tämä kaikki hyvänä pyöräilykaupunkina tunnetussa Oulussa.

Rovaniemellä läpiajo oli sen verran lyhyt, että se onnistui. Mutta pyörätielle pääseminen osoittautui vaikeaksi juuri ennen kaupunkiin tuloa. Kunnan isät ovat ajatelleet, että kaikki ymmärätävät ajaa jo 6-7 km ennen kaupunkia pois maantieltä Joulupukin pajan kohdalta.

Noh, onneksi olimme kaukaa viisaita ja menimme Pudasjärven kautta. Se lisäsi matkaa 20 km verrattuna Simon reittiin, mutta säästi varmasti miljoonalta harmilta, joihin olisimme törmänneet 4-tien varrella. Mango on tehty kulkemaan maantiellä omassa rauhassaan, kuin Albatrossi.

Päivän matka päättyi hieman Ylivieskan jälkeen. Kilometrejä mittariin tuli 348 km. 

Suomen halki toinen päivä (keskiviikko 3.8.2011)

Keskiviikkopäivä alkoi mahtavilla ukkosen rumputulisarjoilla. Tällä kertaa pahin myräkkä kiersi hieman länsipuolelta ohitsemme. 

Onneksi vain ensimmäiset 15 km satoi. Mangolla ajaminen muuttuu tylsäksi, kun sade kastelee ajolasit, Eikä sen jälkeen oikein enää näe mitään. Lippa suojaa juuri ja juuri vain yläosan laseista. Siitä kohtaa voi välillä hetkittäin vilkaista tarkemmin, josko edessä oleva kuoppa pitää väistää. 

Edessä Kaunispää ja siten Saariselkä on miltei saavutettu. Ylämäki tänne oli pitkä, sen ylös polkeminen kesti polkijan kertoman mukaan 15 min. 

Sodankylään enää 88 km. Rovaniemi siintää kaukana horisontissa, tässä vaiheessa ei ollut ajatustakaan minne asti ajetaan. Kuten oli tarkoituskin, tuntemusten mukaan mennään. Sitten kun päivä alkaa hämärtää ja siltä tuntuu, niin leiri pystyyn. 

Voiko näin onnellista ilmettä saada aikaan mikään muu kuin yli sadan kilometrin ajo munapyörällä? Ehkä se, että kohta on pizaa tiedossa. 

Ja hupsista vaan, sehän on Rovaniemen Jätkänkynttilä silta ja Mango sillalla. Hassua miten matka joutuu Mangoillessa.

Tällä kertaa yöpaikaksi osui juuri sopivasti leirintäalue Ranuan tien varrelta vapaalla saunallisella mökillä ja järvellä varustettuna. Päivämatkaa oli kertynyt 310 km

Suomen halki ensimmäinen päivä (tiistai 2.8.2011)

Yön hämäryydessä keksitty strategia oli seuraava: Siirretään Mangoa yhden päivämatkan verran etelää kohti ja ajetaan loppureitti pohjoista kohti.

Aamulla Mango lähti kiitämään kohti Nuorgamia, matkaa oli vain 20 km, joten siinä ei nokka kauaa tuhissut. Ympärillä Utsjokilaakson kaunis maisema. Katsellessani Suomien pohjoisinta perähikiää ymmärsin miksi jotkut raahautuvat tänne kalastamaan. Kaikilta langattomiltakin yhteyksiltä ja osin jopa telkkariltakin piiloutuminen joen uurtaman laakson rinteiden suojaan tuntui varsin houkuttavalta ajatukselta.

Ensietapin korkkaamisen jälkeen ajoimme autolla n. 208 km etelään ja Mango laskettiin toiseen kertaan vesille.

Läpi Ivalon ja Inarin - kohti ruokataukoa.

Matkalla heräsi epäilys, että jokin oli vialla. Mango ei oikein rullannut, mutta vaikka rengaspaineetkin pantiin oikein porukalla kohdilleen ei rullaus juuri parantunut. Päädyimme syyttämään erittäin karkeaa pohjoista asvalttia.

Perille pääsy häämöttää, enää 20 km aamuiseen leiripaikkaan. Tämä matkan kääntäminen aiheutti sen, että tulia kerrankin sahattua kunnolla väliä Ivalo - Utsjoki. Neljä kertaa kun ajaa saman parin sadan kilometrin tienpätkän niin jo tietää ajaneensa. Noh, artisti maksaa... ainakin osan.