Jotain hyvää, jotain pahaa ja jotain kaunista

Loistava lenkki tänään, 86 km. En muistanut katsoa kelloa, joten kokonaisajasta ei ole tietoa, mutta viimeiset 15 km tulin puolessa tunnissa, vaikka osa matkasta oli kaupunkialuetta. Nyt alkaa homma muistuttaa pyöräilyä. Tunnustettakoon kuitenkin, että matka Kurkimäen risteyksestä kohti Kuopiota on ensimmäiset 5 km:a pelkkää alamäkeä toisensa perään, yhdessä niistä tein uuden huippunopeusennätyksen, joka on nyt 65 km/h. Kyllähän se matka joutuu kun nopeus on 35-55 km/h koko 5 km matkan. Osaan nyt jo polkea jopa 52 km/h nopeudessa. Vartalon painopisteen hallinta on avain, joka mahdollistaa nyt todellisen ajamisen. Samalla kun osaan paremmin ennakoida pyörän liikkeet suhteessa tienpintaan, niin välillä voin rapata ihan kunnollakin ilman pelkoa ajovirheestä.

Mittarissa on nyt 460 km.

Paha juttu, joka tänään sattui oli se, että penkki hajosi. En oikein tiedä missä vaiheessa se hajosi, mutta kun palasin munkkikahvilta Puutossalmen lossilla, niin huomasin asian. Penkkiin oli tullut murtuma kolmeen kohtaan. Kaksi yläpään kiinnitysalueelle ja yksi vasempaan reunaan istuinalueen takaosaan, joka joutuu kuormitukselle kun pyörään astuu sisään. Siinä kohtaa siis selkänoja lähtee kaartaamaan ylöspäin ja istuinalue loppuu. Epäilen penkin olleen aluenperin liian tiukalla kahden kiinityspisteensä välissä ja kun sitten tälläinen vajaat 120 kg painava romuluinen otus astuu penkin päälle niin kovillehan se joutuu.

Kun penkin yläosa oli rikki, se ei enää pysynyt kiinni poikittaisen alumiiniputken päällä, jossa sen paikka ajon aikana kuuluisi olla. Siirsin penkkiä pari senttiä taaksepäin, ja homma toimi hyvin, kunhan sisään astuessa piti penkin kädellä paikallaan putken päällä.

Kuvassa näkyvät alumiinin vauriot johtuvat siitä, että en ensin älynnyt palkin alapinnalla olevaa pulttia, joka piti tietysti myös löysätä. Ensin avasin vain yläpuolen pulttia ja sitten rupesin takomaan penkkiä taaksepäin. Älysin asian oikean laidan vasta, kun näin Mangon sisään kumarrellessani etupään poljinpaketin olevan samalla lailla kiinni, ja siellä sekä ala että yläpinnalla oli kuusikolopultti. Ja avot, kun työnsin sormeni palkin ja korin pohjan väliin, niin sieltähän se pultti löytyi ja säätökin onnistui sen löysäämisen jälkeen helposti.

Kaunis asia on se, että kun lähetin kuvat ja kertomuksen Davidille Ligfietsgaragelle, niin vartissa tuli vastaus, jossa hän sanoi, että laittavat uuden penkin tulemaan kunhan ensin tekevät sen. Pistävät kevlaria vahvikkeeksi, niin johan pitäisi kestää.

Kyllä elämä on ihanaa!

Sata ja yksi kilometriä

Lainaan tähän alkuun vapaasti kulunutta motoristien sanontaa ja totean, että velomobiililla ajo on parasta mitä voi tehdä housut jalassa, mutta lisäksi velomobiililla voi ajaa myös ilman housuja.

Ajelin Vehmersalmen lenkin. Matkaa siis tuo 101 km, ajoaika 5 h 10 min ja kokonaisaika 5 h 25 min. Yhden kusitauon pidin, yhden Mangossa istuskelutauon ja viimeinen istuskelutauko tuli itsestään lossilla.

Mittarissa on nyt 376 km.

Kallansiltojen pyörätiet ovat niin hirvittävässä kunnossa, että en aio enää vähään aikaan ajella sinne päin. Sori vain Roni, joudut ajelemaan Nazcalla Kuopioon päin, jos haluat nähdä Mangon. Eihän niitä sorateitä ole kuin muutama sata metriä, mutta ne ovatkin sitten sitäkin karmeampaa maansiirtosoraa. Tiedoksi ei-savolaisille, Kallan sillat ovat osa 5-tietä ja ne ovat uudelleenrakennuksen kourissa.

Joensuuntien vieressä kulkeva pyöräreitti sen sijaan on aivan loistava nykyään. Sitten onkin tienpätkä Vehmersalmeen, jolle kääntyessäni onnistuin sudittamaan märällä asvaltilla liikkeelle lähtiessäni kun käytössä oli kaikken pienin vaihde. Aika hauskaa "polttaa" kumia polkupyörällä. Tämä pätkä on varsin mäkinen ja ilmeisesti jossain kohtaa onnistuin rikkomaan Mangoni aiemman huippunopeusenntäyksen 60 km/h, nyt ennätys on 61 km/h.

Alamäkiajo on Mangolla niin tarkkaa touhua, että sillä aikaa kun siirtää katseen mittariin ja takaisin tiehen on hyvin mahdollista, että Mango on menossa jonnekkin aivan muualle kuin vilkaisun alkaessa. Olen siis luopunut mittarin katselusta alamäen aikana, tyydyn keskittymään optimoimaan ajoreittiä ja vauhtia. Alamäkiajo sujuu jo paremmin kuin viimereissulla. Myös tasaisella hyvällä tiellä pystyn polkemaan nyt varovasti 43 km/h vauhdissa ilman, että Mango lähtee heilumaan.

Parasta tällä reissulla oli lämpö. Jos olisin ajanut sata kilometriä tihkusateessa ja alle 10 asteen lämpötilassa tavallisella kolmipyörällä olisin ollut märkä, varpaani ja sormeni olisivat olleet aivan kohmeessa ja loppumatka olisi ollut yhtä helvettiä. Nyt ajelin vielä ajan kuluksi ylimääräisen 5 km jotta sain satasen rikki. Olo oli sadesuojan alla hieman nihkeä, mutta mukavan lämmin.

Ja kyllä se vaan on mukavaa kun on kolme pyörää alla, eikä tarvitse miettiä tasapainoa. Vaikka alamäkiajo on epävakaata, niin se ei ole mitään siihen verrattuna miten Fuegolla pelotti ylämäessä vauhdin tippuessa hoippuvaan 7 km/h:ssa ja autojen paahtaessa vierestä ohi. Ylämäen huipun tuntumassa kun on usein myös huono näkyvyys, joten auto ei voi paljoa väistellä. Mangolla senkun vaan ottaa rennon asennon, pienimmän vaihteen ja painaa menemään niin kauan kuin reisissä polttava maitohappo sallii - toistaiseksi ei ole tarvinnut pysähdellä lepäämän, mutta sekin on tarvittaessa mahdollista.

Viileä sadekeli on loistava sää pyöräillä maantiellä - eiks je?

Ensimmäinen sadelenkki

Millään en olisi viitsinyt tulla kotiin. Ensimmäiset 4 km hymyilin niin, että huomasin yhtäkkiä poskien kramppaavan. Pieni pyörähdys piti tehdä, mutta ajelinkin 15 km ihan ajankuluksi ja katselin maisemia, sekä tietysti muita tiellä liikkujia.

Kun sadesuoja on päällä ja valoisaa näkee vielä vaihdevivut. Pimeässä niitä ei tietenkään näe. Eli jonkin verran järjestelmällisyyttä pitää vaihteiden käytössä olla, jos on huolissaan ylämäistä. Käytännössä laskettelin jälleen menemään napavaihde kolmosella ja takarattaita vaihdellen, jos sitten jouduin hidastamaan ja lähtemään uudelleen liikkelle hankalassa paikassa sai napavaihdetta tiputtamalla helpon lähdön.

Mittarivalo on miltei välttämätön, ilman sitä ei näe nopeuttaan pimeässä, mikä ei velomobiilin kyseessä ollessa ole hyvä asia. Hyvin ovat Hollannin pojjat Mangonsa varustelleet!

Sade kastelee pään ja hieman hartiaseutua, vauhdista riippuen. Ylämäessä sataa tietysti suoraan sisään, mutta alamäessä kaikki pysyy kuivana. Kainalot olivat aivan yhtä märät kuin aina ennenkin. Mutta sen verran kuivana koko ukko säilyy, että kun paidan vaihtoi niin saattoi istua suoraan sohvalle telkun ääreen. Tosin telkkua ei tänäänkään suuremmalti kannata avata. Avaaminen ei lisään sen viihdearvoa kovinkaan paljon. Hei, mutta Ahonenhan kehui Starship Trooperssia, jos sitä katsoo oikealla asenteella.

Avataan nyt sitten ja katsotaan riittääkö asenne.

Sadepäiväajatuksia

Nyt aamulla tajusin miksi Leitra olisi parempi. Sade kastelee sadesuojan, enkä ole niinkään varma onko sen tunkeminen märkänä konepellin alle kivaa ajamaan lähdettäessä. Toisaalta, jos lähden ajamaan sateessa, niin silloin voinkin jättää suojan suojaamaan. Ja saman voi tietysti tehdä kuivalla kelillä, jolloin viima kuivattaa suojan. Haa - ongelma ratkaistu.

Mahtaakohan Mangossa olla vettä sisällä yön sateen jälkeen, en ole vielä uskaltanut kurkistaa.

Pahus, sade on loppumassa Ilmatieteenlaitoksen säätutkan mukaan. Joten vielä en pääse testaamaan oikeaa sadeajoa.

On ne nojapyörät ihmepelejä

On aivan käsittämätöntä, että tälläinen "läski paska" pyöräilee 90 km vaikka ei ole vuoteen tehnyt mitään liikuntaharjoitteita. Mitä nyt talvella vähän lunta luonut ja muuta pakollista. Koiraakin kävelytetty maksimissaan vain 4 km päivälenkkejä. Mutta mitään oikeaa treeniä en ole kerennyt tekemään. Fuego oli aivan yhtä ihmeellinen, mutta kaksipyöräinen ei ole velomobiiliin verrattuna niin rento ajettava 70 km:n jälkeen, kun on väsynyt. Mangolla voi ajaa niin kauan kuin jalat vain vähänkin pyörivät.

Mutta nyt tarkempi reittiselostus, jotta ainakin mahdolliset Kuopiolaiset lukijat saavat jonkinlaisen käsityksen hommasta.

Lähtöpiste Särkiniemessä. Ensin ajelin kohti etelää vanhaa 5 tietä niin pitkälle, että se muuttui soratieksi moottoritien päässä. Tässä vaiheessa matkaa oli kertynyt mittariin 22 km. Tämä oli myös ensimmäinen taukopaikka. Jutustelin paikallisen asukkaan kanssa pyörästä ja söin muutaman leipäpalan.

Sitten ajelin Kurkimäen risteykseen ja lähdin siitä kohti Puutossalmen lossia. Moottoritien ylittävän sillan kohdalla on noin kilometrin mittainen loiva mäki, jossa olen kellottanut aikanaan Fuegolla 62 km/h hulluna polkien ja 52 km/h ilman polkemista. Välitykset loppuivat kesken.

Tässä kohtaa pääsin myös testaamaan Mangon vauhtiominaisuuksia, joissa oli jo aiemmin havaittu puutteita. Savonlinnan kaveri kertoi, että pyörä rupeaa 50 km/h vauhdissa heijaamaan hurjan tuntuisesti, eikä hän ollutkaan uskaltanut ajaa Mangolla kuin 60 km/h. Ja niinhän se oli. Mango perkele alkaa heijaamaan jo 43 km/h jälkeen. Ja kun vauhti on 47 km/h ei aloittelijan taidoilla enää voi polkea. Pääsin polkematta maksimiin 57 km/h, mutta sitten piti ruveta jarruttamaan. Pienikin tuuli ja tienpinna kaltevuus lähtee viemään pyörää ja korjausliike on äärimmäisen vaikea toteuttaa, niin ettei pyörä lähtisi jousituksen vuoksi heijaamaan yli toiseen suuntaan, ja sitten jos korjaa uudelleen pieleen, ja vielä kerran ja vielä kerran, niin saattaa käydä hyvin hassusti jos vauhti olisi luokkaa 70-100 km/h, johon Mango kyllä aerodynamiikkansa puolesta pystyisi.

Tämä on lievä pettymys, olin haaveillut alamäkivauhdiksi Fuegon 80 km/h jälkeen 90 km/h. Mutta ei taida toteutua Suomen teillä. Ainoastaan tyynelllä kelillä ja tutulla hyvällä tasaisella suoralla voisi joskus koettaa. Ja silloin hommassa ei oikeastaan ole enää ideaa, koska matkavauhti on olennaisempi kuin jokin akateeminen huippunopeus. Ja voihan Mangon aina heittää Puijon tornista alas, ehkä silloin päästäisiin jo 150 km/h, jos asento olisi oikea. Kysyn kyllä vielä Davidilta, onko jotain tehtävissä säätämällä renkaita.

Matka jatkui Lossille, jossa join munkkikahvit ja söin Tuplan. Siitä virkistyneenä en ajanutkaan kotiin vaan takaisin Kurkimäen risteykseen, väli Lossi - Risteys on luokkaa 13 km. Ja kyllä oli naama punainen kun pienimmällä vaihtella pyörittelin juuri alastulemiani pitkiä loivia laskuja takaisin ylös.

Ja eikun vielä kerran Lossille, kahvilan ohi torvea soittaen ja sitten suorinta tietä kotiin Särkiniemeen.

Seuraava pitkä lenkki on varmaankin Kurkimäen risteyksestä Karttulantielle ja takaisin samaa tietä Lossille ja sitten kotiin. Mango on siitä jännä laite, että sillä ajelee ihan ajankuluksi mielellään edestakaisin samaa reittiä. Sellaista en halunnut Fuegolla ikinä harrastaa.

Mittarissa on nyt sitten 260 km, josta itse olen ajanut 120 km ja Savonlinnan kaveri 140 km. (Ja jos aivan tarkkoja ollaan niin Hollannissa oli ajettu 1,4 km vaihteiston säätöajoa.)

Ensimmäinen oikea lenkki

Huhhuh, tulipa ajan kuluksi pyöräiltyä. En siis yrittänyt mitään ennätyksiä, testailin vain alamäkiominasuuksia ja vaihteita. Takapää kaipaa säätöä, kasi ei mene oikein kunnolla päälle ja muissakin kohdissa on jotain pientä häikkää. Tärkein kuitenkin on, että ykkösen saa päälle helposti.

Matkaa kertyi 90 km, ajoaika 4 h 10 min. Kaksi n. 10 minuutin taukoa pidin. Eli matka-aika 4 1/2 h.

Nyt saunaan...

Mango kulkee, mies ei

Koska itse olen estynyt ajelemaan Mangolla viikonloppuna vein sen Savonlinnaan ulkoilutettavaksi. Siellä se tänään tuttavani toimesta kulki 40 km:n lenkin. Takavaihde kuulemma vaatisi hieman tarkempaa säätämistä ja ketjuihin ehkä lisää öljyä. Mietitään sitä nyt sitten ensiviikolla, täysin sääsuojassa olevaa ketjua ei kai niin hirvittävässä rasvassa kannata pitää?

Ylämäkiajossa raskasta, alamäessä aivan mahdottoman huimaa kyytiä ja tasaisella parempi kuin maantiekilpapyörä, mutta prosenteista ei vielä tietoa. Vierintämatka aivan omaa luokkaansa alamäen jälkeen. Takareisiin ottaa enemmän kuin normaalipyörä, tosin ajoasentoa voisi varmaan vielä säädellä, jos haluaisi aivan optimaalisen suorituksen. Huippunopeus >60 km/h, sen jälkeen olemattoman Mangolla-ajokokemuksen vuoksi jarruttaminen alkoi tuntua hyvältä ajatukselta.

Mainittakoon, että koekuski ajaa normaalisti 7 kg painoisella maantiepyörällä.

Mitähän huomenna...

Puolen päivän lenkki

Lapset tuntuvat tykkäävän. Eräätkin tytöt nauraa räkättivät ja sitten kuulin takaani sanat:"Minäkin haluan tuollaisen.". Kukapa ei.

Kiristimen kiristys tuntui toimivan. Ylämäessä on naurettavan hauska polkea 4 km/h, pitää silmät kiinni ja nukkua mäki ylös. Ensin pitää laittaa SRAM Dual Drive napa kolmoselle, sitten takapään rattaat ykköselle ja vasta tässä vaiheessa pudottaa etupää ykköselle. Tämän jälkeen voi sitten tarpeen mukaan napavaihteella keventää vielä lisää.

Lyhyt lenkki, vain 9 km, mutta sitäkin hauskempi. Mangon mittarissa on nyt 30 km. Ensiviikolla lisää...

Näitä kuvia et varmasti ole koskaan nähnyt

Ainakaan itse en ole löytänyt mistään Mango+:n sisältä etupään ketjunkiristimestä otettuja kuvia.  Pistin nämä menemään Davidille, saa nähdä auttavatko asiaa.

Kuten ystävämme amerikkalaiset sanovat... Enjoy!

Lisäys kello 9:40

Päädyimme tahoillamme ketjujännityksen kiristämiseen. Davidin mukaan se tapahtuu seuraavasti: 

- Yllä olevassa kuvassa keskivaiheilla pyöreässä alumiinisessa ketjunjännittäjän akselinpidikkeessä näkyy mutteri, joka lukitsee sisällään olevan kuusikolopultin (kuusikolo näkyy paremmin yllä olevaa edeltävässä kuvassa) paikalleen. 

- Ensin laitetaan ketjun löysälle, eli eteen ja taakse pienin ratas, sitten irroittaa ketjun etupäästä kokonaan rattailta, jotta se olisi mahdollisimman löysä. 

- Tämän jälkeen pitää merkata akselin paikka sivusuunnassa, jotta se siirry vahingossa siinä suunnassa. Ja samalla tulee merkitä ketjunjännittäjän nykyinen paikka. 

- Sitten vasta löysätään  mutterin, mikä mahdollistaa kuusikolopultin avaamisen. Ja avot, nyt voikin pyörittää ketjunjännittäjän uuteen asentoon, jotta saa tarpeen mukaan enemmän tai vähemmän jännitystä. 

- Ja lopuksi tietysti kiristetään pultti ja mutteri takaisin. Ja nostetaan ketju takaisin paikalleen. 

Aina oppii uutta...

Ainakin ketju näyttää sopivan mittaiselta, sillä jännittäjällä olisi varaa liikkua vaikka kuinka pitkälle, jos vain voimaa riittäisi.

Onko ketjulinjastossa jotain vikaa, vikaa, vikaa?

Tänään ehdin hieman ihmetellä, että onko ketjulle tehtävä jotain, jotta se ei enää tippuisi kesken ajon. Ihmeekseni huomasin ketjun olevan varsin löysällä, jopa silloin kuin etupäässä on keskimmäinen ratas ja takapäässä pienin ratas, eli suurin vaihde. Jos jo tässä vaiheessa löysyyttä on kuvan osoittaman verran, ei homma voi toimia kovin hyvin silloin kun etupäässä on käytössä pienin ratas.

Kyselin sitten asiaa Davidilta, ja jossain on kuulemma jokin ongelma. Etupään takana on ketjun jännitin, jonka pitäisi pitää ketju kireänä ja estää moinen tilanne. David ei ainakaan suoraan lähtenyt mukaan siihen ajatukseeni, että pyörän koonnut olisi laittanut hieman normaalia pidemmän ketjun Mangooni, jotta minulle jäisi säätövaraa pidempijalkaiseen päin.

Huomenna ihmettelen lisää ja otan lisää kuvia LigfietsGaragelle lähetettäväksi.

Kympin iltalenkki

Mitä enemmän ajan kolmipyöräisellä, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että nojapyörän pitää olla kolmipyöräinen. Ylämäet ovat niin mukavia ja mäen jälkeen voi jäädä hyvin hitaasti ajaen huohottamaan sielunsa kyllyydestä. Fuegolla kun ajeli, niin jälkihuohotus oli vaikeaa ja ainakin tuntui vaaralliselta. Kun silmissä alkaa sumentua, ei tasapainon pito ole enää niin helppoa. Varsinkin maantiellä hoiperellessa tuntui välillä hyvinkin pelottavalta kun autot pyyhkäisivät aivan vierestä ohi. Ja ylämäen pelko tietysti tekee mäestä vielä paljon hirvittävämmän kuin se oikeasti olisikaan.

Ylämäkiongelma ei tietysti koske niitä, jotka polkevat jatkuvasti ja kiitävät mäet ylös samaa vauhtia kuin minä tasaisella. Itse kuitenkin olen varsinkin nyt, kun olen ollut ilman pyörää koko kesän, niin rapakunnossa, että kolme pyörää ovat todellinen siunaus.

Kolme pyörää saavat kyllä kaikki routaröykyt tuntumaan hurjilta. Ja jossain kohtaa pyörätie oli paikkauspinnoituksesta johtuen niin vino, että tuntui kuin olisin juuri ollut kippaamassa kyljelleen. Tosin en vielä näin vähäsellä kokemuksella osaa sanoa, kuinka todellinen kaatumisen riski oli. Kaksipyöräisellä röykkyjen ja möykkyjen yli pujottelu oli helpompaa, eikä vino pinta haittannut juuri ollenkaan.

Käytin nyt ensimmäisen kerran etuvaihtajaa - ja kävi juuri niinkuin pelkäsinkin. Hyvissä ajoin ennen ylämäkeä vaihdoin etupäähän pienimmän rattaan, ja se olikin sitten todella pieni. Ilmeisesti jopa niin pieni, että ketju on liian pitkä, jos etupäässä on pienin ratas ja takapäässä esim. neljäs ratas. Keskellä ylämäkeä kuului paukahdus ja ketju oli pudonnut eturattaalta. Jarru päälle ja sitten opin jälleen uuden asian Mangostani. Jarruissa ei riitä tehoa pitää pyörää paikallaan ylämäessä, jos yrittää samaan aikaan nousta pyörästä pois.

Noh, valuttelin Mangon poikittain ja sitten nousin pois. Mango kyljelleen penkalle ja ketjua paikalleen laittamaan etupään lattia-aukoista. Ketju heilui aivan holtittomana sivusuuntaan ja jouduin laittamaan etupäähän isoimman rattaan ennenkuin se kiristyi sen verran, että kiipesi paikalleen. Sitten talutin Mangon mäen laelle ja jatkoin ajoa.

Mangoa pystyy taluttamaan yllättävän hyvin, peräpään kapeus tekee mahdolliseksi työntää Mangoa eteenpäin aukon etupäästä ja samalla kädellä voi pitää ohjaustankoa aukon reunaa vasten kiinni ja jopa hieman ohjata. Kolmipyöräisyydestä tulee jälleen etua, kun pyörä ei yritä kaatua mihinkään suuntaan. Davidilta kun kyselin ennen tilauksen tekoa ylämäessä taluttamisesti ei hän osannut sanoa oikein mitään, Hollannissa kun ei ole ylämäkiä.

Täytyy kokeilla ensikerralla laittaa taakse pienin vaihde, eli isoin ratas, eteen pienin ratas. Ja sitten hoitaa alennus kesken mäkeä vaihtamalla napavaihde kolmoselta ykköselle tarpeen mukaan. Ja tietysti täytyy selvittää onko mahdollista kiristää ketjua sen verran, ettei vaiva toistuisi missään olosuhteissa. Minä vaan inhoan pyörän säätämistä, vaikka tietysti tiedän sen olevan joskus vielä edessä. Perkele.

Valokuvasetti Mango+:sta

Aamutuimaan päätin ottaa joitakin valokuvia systeemistä - näin alustavasti. Lisäilen kuvatekstit myöhemmin, nyt ei oikein kerkiä...

Takavalo palaa kun etuvalokin, ja tässä tapauksessa tietysti riittää, että toinen etuvaloista on päällä.

Ilmeisesti LED valot, olen niin varma kuins siitä voi olla ilman, että näkee varsinaista polttimoa. Valonlähde on piilossa umpion yläreunassa, josta valo heijastuu alakautta eteen. Valo on hieman sinervää ja erittäin kirkasta, joten halogeeniltä se ei vaikuta. Pieni akku ei kauaa jaksaisikaan halogeenipolttimoita polttaa.

Perävetokoukku vaikuttaa asialliselta. Peräkärryni on vielä kokoamatta laatikossa, joten en pääse testaamaan. 

Aukkopeitteen etuosa, jota voidaan käyttää ajaessa, menee "keulapellin" alle jemmaan. Se kiinnittyy kahdella tarralla ja leveä osa kiilautuu samalla korin yläosan ja alaosan kiinnityssauman yläpuolelle. Sieltä peitteen saa tarvitteassa esiin ajon aikana sadekuuron yllättäessä. Suoja-asennossa tarroja on kiinni viisi kappaletta, leveät tarranauhat ovat niittien kohdalla. Tarrojen kiinnitys kangaspäällysteiseen vaahtomuoviin vaikuttaa tukevalta. Vastinkappaleet on liimattu koriin.  "Piipunhattu" on erillinen osa, joka on kiinni edestä isommassa peitteessä ja periaatteessa se on kiinni takaosastaankin, kuten seuraavassa kuvassa näkyy.

Ja miksiköhän ei tarranauhan pätkää ole ommeltu kiinni, kuten kuvasta näkyy se on jo irtoamassa. En ymmärrä kuka voi ajatella, että liima pitäisi tarranauhan kiinni kankaassa, joka päällystää vaahtomuovia. Muutenkin "aukkopeite" voisi olla 2 cm pidempi, kuten tästä kuvasta näkyy ei tarra oikein yllä pääntuen alaosassa olevaan vastinkappaaleeseensa. Odotan kiinnostuneena ensimmäistä kunnon sadetta.

Ohjaustanko on varsin mukava käyttää. Keltainen naru menee soittokelloon. Jarruvipu on kiilattu parkkiasentoon, poikittainen pieni metallitikku, joka näkyy seuraavassakin kuvassa.

Tässä kuvassa näkyy parhaiten vilkkuvipu ja punainen sähköisen torven nappi. Lisäksi kuvassa näkyy etupään vaihtajan vipu, joka on juuri ja juuri oikeassa kohtaa, jotta sitä ei käytä vahingossa polvella.

Tässä näkyy valojen korkeutta säätävä vipu. Punaisen napin merkitystä en ole vielä selvittänyt, ilmeisesti se voisi olla jonkilainen huomiovalonappi. 

Lasikuitupenkki nousee irti toisesta päästään ja silloin pääsee käsiksi takaosaan. Ketjulinjaston kuoppa on paikka, jonne kaikki pienet esinee valuvat, eikä niitä saa kovin helposti pois sieltä. Löysin yhden irtomutterin etsiessäni kuusikolokärkeä, jonka olin tiputtanut näpeistäni ja se tietysti heti pomppi kaikkein hankalimpaan paikkaan. Mutteri oli ilmeisesti pudonnut pajalla katteen yläosaa kiinnitettäessä.

Tässä mukana tullut pumppu, se on erittäin kevyt, ei mitenkään erityisen tukeva, mutta erittäin hyvä pumpata. Painemittaria ei ole, mutta rengasrikkotilanteessa ei sillä niin väliä olekkaan.

Pieni iltalenkki

Löysin pari vaahtomuovipalaa olkapäiden kohdalta, ne olivat tarralla kiinni. Nyt sain joten kuten sopivasti tilaa hartioilleni, tiukasti ne ovat edelleen, mutta eivät enää kuin tappi 'tiedät kyllä missä'.

Myös etupäässä on ahdasta. Jos ei ole varovainen, niin säärten sivut hankaavat runkoon. Mutta se ei varmaankaan olisi ongelma normaaleilla pohkeilla varustetuilla polkijalla. Allekirjoittaneella on poikkeuksellisen rotevat pohkeet.

Kokeilin lyhyen matkan irtosoraista soratietä, ei mitenkään nautittavaa, mutta onnistuu kuitenkin hätätilanteessa. Normaali hyväkuntoinen soratie toimii varmasti.

Nyt huomasin pari käytännön ongelmaa kevyen liikenteen liikennejärjestelyissä. Suojatiet joissa on kapea keskikoroke eivät sovi lainkaan Velomobiilille. Tosin jos keskikoroke on kapea, ei siihen mahdu polkupyörääkään. Velomobiilin kanssa vain ongelma on huomattavasti suurempi, jos erehtyy väärän väliin saattaa puolet mobiilista pyyhkiytyä auton keulaan ja mobilisti saman tien mukana. Korokkeet ovat aina siellä missä on paljon liikennettä. Käytännössä näitä reittejä joutuu sitten välttämään aina paitsi hyvin hiljaisina aikoina.

Toinen ongelma ovat liikennevalojen painonapit. Siinä vaiheessa kun nappiin yltää, on keula jo osin tiellä. Ja ainakin Kuopiossa jalankulkijan valo ei ikinä vaihdu vihreäksi ellei nappia paina. Tämä saattaa aiheuttaa runsaasti punaisia päin ajamista.

Kumpaakaan näistä ongelmista en osannut ajatella ennalta lainkaan, kantapään kautta on varmaan vielä paljon opittavaa.

Pieni iltalenkki oli 6 km, nyt on sitten kasassa 11 km Velomobiililla.

Ainiin, meinasin unohtaa. Valot ovat riittävän hyvät, isomman akun kun vain hommaa, niin yö- ja ilta-ajosta tulee varmasti lystiä syksyn mittaan. Vilkut ovat ehdottomat jo iltahämärissä, sillä silloin ei käsimerkki näy, ja toisaalta ei tarvitse nitkutella hartiaa ulos mobiilin uumenista. Onneksi David osasi suositella vilkkuja, en olisi niitä itse älynnyt tilata.

Ensimmäinen lenkki

Yritin säätää penkkiä, mutta tulin siihen tulokseen, ettei sitä voi oikein paremmaksi säätää. Selkäosan yläosan kiinnityspistettä ei saa alemmas, eikä taaemmas. Ja jos siirtäisin penkkiä eteenpäin ja samalla ylöspäin, jäisivät hartiani juuri aukon kohdalle. Nyt saan hartiat ujutettua aukosta sisälle ja aukon alapuolella on juuri ja juuri sen verran tilaa, että pystyn ajamaan. Napakasti kuin silli purkissa joudun kylläkin olemaan. Ajaessa ei paljoa kainaloita tuuletella.

Ajaminen on taivaallista. Velonautti on juuri oikea sana kuvaamaan velomobiilin kuljettajan olotilaa. Pyörä kulkee tasaisella 30 km/h ilman mitään yritystä. Poislukien hartiapuristus voi istua täysin rennosti ja rauhallisena. Ohjaus on juuri sopivasti herkkä ja vakaa, jotta ohjautankoa ei tarvitse lainkaan puristella.  Ylämäessä voi kivuta niin hitaasti kuin vain haluaa, ei pelkoa kaatumisesta. Ja koska hartiat ovat tiukasti velomobiilin takaosaan kiilattuna saa polkemista varten erittäin tukevan vastavoiman, ellei sitten halua pyörittää mäkiä ylös. Näkyvyys on hyvä, yksi peili näyttää yllättävän hyvin miltei oikeankin puolen taka-alueen. Päätä voi käännellä vapaammin kuin Fuegossa, jolla viimekesän ajelin, kun ohjaus hoitaa itsensä ja kolme pyörää tasapainon pidon.

SRAM dual drive toimii kuin unelma, risteysten lähellä tiputtaa vain napavaihteen ykköselle ja kaikessa rauhassa tarkistaa, ettei tule autoja, sitten napa takaisin kakkoselle tai kolmoselle. Ja kun vauhti kiihtyy niin rattailta lisää välitystä. Etupään vaihdetta en käyttänyt tällä lenkillä kertaakaan.

Ensimmäiset viisi kilometriä takana... kyllä elämä on ihanaa kun tietää, että on vielä tuhansia kilometrejä edessäpäin.

Aamu ja uusi tutustumiskierros

Nyt pääsen jo pyörään sisälle helpommin, valitettavasti pitää vain astua penkin kautta. Tai ainakaan minä en muuta keksi. Sitten takaa sivuilta käsillä kiinni ja jalat eteen. Ohjaustangon saa jumitettua kuoren alle niin, että se ei ole tiellä sisäänmenovaiheessa. Aluksi en saanut, mutta nyt onnistuin. Nyt en enää pelkää rikkovani pyörää kun menen sisään ja ulos. Tämä on tärkeää, sillä pyörätiellä helpoin tapa tehdä U-käännös on Davidin mukaan nousta ulos, kääntää Mango ja istua takaisin sisään. Jos en siis osaisi kulkea helposti sisään tai ulos joutuisin aina ajamaan seuraavaan risteykseen asti, jossa voisin tehdä käännöksen peruuttamalla.

Penkkiä pitää säätää eteen ja alas, jotta saan hartiani sisälle. En jaksa tehdä sitä nyt vielä aamusella, pitää mennä kattoa maalaamaan, mutta sen jälkeen tietysti polkimet on säädettävä eteenpäin myös. Mitenköhän ketjun pituus riittää. Noh, sen verran kokeilin matalaa ajoasentoa, että pystyn kyllä polkeamaan ilman polkimien säätämistäkin vaikka se ei aivan täydellisen ergonominen asento jalkojen kannalta olekkaan.

Löysin akun, joka on varsin säälittävän kokoinen (toisaalta kevyt). Viisi AA-pariston kokoista akkua muovin sisällä. Toivottavasti se on jokin standardipaketti, jotta voin ostaa niitä lisää. Tai mielummin ostaisin suoraan yhden isomman akkupaketin. En tiedä miten paljon valot vievät virtaa, mutta muutamaa tuntia kauempaa en usko mukana tulleen akkusetin kestävän. Mukana oli myös laturi.

Pyörän mukana tuli siis ulkorengas ja sisäkumi, sekä vielä paikkasarja. Mitään työkaluja en ole löytänyt vielä, enkä ole vielä selvittänyt minkälainen tarvitaan renkaan irroittamiseksi. Senhän pitäisi olla helppoa mainostekstin mukaan, koska kaikki renkaat ovat kiinni vain toiselta puolelta (ei siis haarukkaa missään) ja takarenkaan vaihtoa helpottaa se, että ainoastaan toisiovedon ketju tarvitsee irroittaa. Varsinainen vaihdepuoli on erikseen.

Tavaratila on edelleen varsin pieni, mutta kyllä sinne pusseja ja nyssykötä varmasti jonkin verran saa. En kuitenkaan ymmärrä, miten sinne voisi laittaa edes Jack Russelin kokoista koiraa, kuten David antoi ymmärtää kun asiasta kysyin. Videoiden perusteella tuo mainittu koira tuntuu kulkevan ennemminkin omistajansa sylissä. Onneksi tilasin peräkärrykoukun, joka onkin aivan loistava. Mukana tuli siis myös kiinnitysmekanismi, eikä pelkkää paikkaa sille, kuten olin ajatellut. En tosin vielä tiedä sopiiko ko. kiinnitys halpaan peräkärriini, Mangon mukana tullut taitaa olla Weber-systeemiä, mutta konversion saa ilmeisesti tehtyä helposti kärryn aisaan.

Kaikenlaista kivaa pientä löytyi nyt aamulla.  Pyörässä on myös mekaaninien soittokello, se laukeaa narusta vetämällä ja sijaitsee jossain ohjausakselin kohdalla lähellä pohjan peruutusaukkoja. Ajovaloja voi säätää ylös-alas -suunnassa vivulla, aika mageeta hei! Yksi hellyyttävin yksityiskohta on hallintapaneelin valosysteemi. Alumiiniseen pieneen kulmarautaan on kiinnitetty pieni led. Kulmaraudan saa irti tarrakiinityksestään ja siinä on jonkin verran johtoa, jolloin sitä voi käyttää myös työ/etsintävalona pimeässä, kun ihmettelee minne jokin pieni osa on pudonnut. Näppärää, ruumini valtaa lämmin tunne siitä, että ilmeisesti miltei kaikkea on mietitty eikä minun tarvitse ehkä sittenkään olla niin huolissani yksityiskohdista.

Kunhan vain saisin penkin säädettyä...

Mango+ on laskeutunut!

Kello 20:35 se tapahtui. Rekka saapui paikalle. Laatikko pyörineen nousi helposti alas kyydistä kahden miehen nostamana. Rekka kaartoi pois paikalta ja avaaminen alkoi.

Iso laatikko, pituutta 2,55 m. Muutoin pahvia, mutta pohja laudasta tehty.

Mango+ päällystettynä kuplamuovilla. Ensimmäinen havainto kuplamuovin poiston jälkeen oli, että oikean puolen peiliä ei sitten ollutkaan asennettu. En suoraan sanottuna ymmärrä Hollanin kielisestä laskusta, onko sitä siihen listattukaan, jotakin 27 € edestä peiliksi ajattelemaani kyllä on. Ahaa, se taitaa olla sähköinen torvi. Mutta peilistä kyllä oli puhe lukemattomia kertoa tilauksen yhteydessä.

Kuplamuovin poiston jälkeen ilo oli suunnaton. Keltainen väri on upea, ihastuin siihen oitis. Turvallinen väri ja vielä hyvin kauniskin. Edessä näkyy kaksi valonheitintä, toinen siis ekstrana tilattu.

Renkaisiin ilmaa ja pyörä pois lavetilta. Sisältä löytyivät kankaasta tehdyt vannepeitot. Lisäksi korjaussarja, jossa ainakin vararengas, paikkasarja ja kunnon pumppu. Pumppu oli hyvin kevytrakenteinen, eikä siinä ei ole painemittaria. Mutta hätätilanteessa paineella ei ole niin väliä, renkaan saaminen kovaksi riittää. Jouduin siis hakemaan oman pumppuni, jotta sain paineet kohdilleen, 4,5 bar kaikkiin renkaisiin.

Sitten testaamaan sisälle astumista. Kajakkikokemusta hyödyntäen se joten kuten onnistuu. Mistään en ole löytänyt selkeää ohjetta miten Mangoon kannattaa nousta, mutta tällä hetkellä näyttää, että sisäänmenovaiheessa joutuu astumaan penkin päälle. Se ei tietysti ole mukavaa, jos kengät ovat kuraiset ja märät.

Sisälle päästyäni huomasin, että laite on varsin pieni. Ihmettelen kovasti, jos Mango+ sopii kaksimetriselle pyöräilijälle, kuten valmistaja ilmoittaa. Itse olen 190 cm pitkä. Suurin ongelma itselläni ovat hartiat. Ne kyllä mahtuvat sisään, mutta luonnollisin asento on jättää ne aukon laidan yläpuolelle. Mikä tietysti estäisi sadesuojan käytön. Pitkä- ja isojalkaisella saattaisi olla ongelmia jalkojen pyörittämisen kanssa, kantapäät osuvat helposti pohjan peruutusaukkojen reunoihin jos on varomaton.

Pyörän kanssa telmutessani huomasin, että lasikuitukuori on todella ohutta tavaraa paikoin. En millään usko, että sitä voitaisiin tulevaisuudessa juurikaan ohentaa ilman ongelmia. Kokonaisuudessan Mango+ on mahdollisimman pieni ja toisaalta mahdollismman kevyt, eli löysät on otettu pois.

Penkin takana oleva tavaratila on juuri niin pieni kuin niissä harvoissa netistä löytyvissä kuvissa näkyy, vaikka tavaratilan kooksi ilmoitetaan 130 l, on vaikea uskoa, että sinne saisi todellisuudessa pakattua oikeasti tavarana niin suurta määrä, tilavuus litroina varmaankin pitää paikkansa. Yritän jossain vaiheessa kartoittaa tavaratilan todellista pakattavuutta.

Sisälle mahtuminen saattaa parantua, jos penkkiä saa vielä laskettua alaspäin, mutta sen selvittäminen jää huomiseen. Päivä on ollut pitkä, enkä halua rikkoa mitään hätäisellä säheltämisellä hämärässä.

Parempi ennemmin kuin myöhemmin

Rehti rekkamies soitteli perjantaina ja kertoi tuovansa Mangon Kuopioon sunnuntai-iltana ohi ajaessaan. Ei voi muuta sanoa kuin että loistavaa. Pääsen jo tänään säikyttelemään Savolaisia jalankulkijoita Mangollani illan pimeydessä.

Kyllä on kiva olla Suomalainen

Soittivat rahtifirmasta ja sanoivat maanantaina laittavansa laatikon Kuopion ohi menevän rekan kyytiin. Tuli ihan hämmästynyt olo, kun joku homma toimi niin kuin sen olettaisi voivan toimia. Jotenkin sitä oli jo turtunut Hollantilaiseen Italo-meininkiin.

Olin niin hölmistynyt, etten tajunnut kysyä mihin aikaan rekka lähtee, mutta kaipa ne yleensä aamulla starttaavat.

Oli miten oli, Mango+ on maanantainan Kuopiossa! Ensimmäinen osa Munapyöräsaagasta on kohta ohi.

Vielä viimeinen puristus

Tajusin, etten ollut antanut puhelinnumeroani osoitteen mukana, joten ei kun sitä ja tuloaikataulua selvittämään.

Sain Suomen pään yhteyshenkilön numeron hämmästyttävän nopeasti Davidilta, eli toivoa on myös varaosien saamiselle joskus, kun ei ehkä aina tarvitse paria viikkoa odottaa. Pyörä on tällä hetkellä laivassa matkalla suomeen Hollanin pään huolintaherra Van Duuren arveli pyörän olevan Kuopiossa perjantaina tai maanantaina. Noh, kuten arvelinkin Suomen pään edustaja oli eri mieltä. Huomenna purkavat laivan ja sitten ehkä ensiviikon alussa pyörä on Kuopiossa.

Nyt minulla on Suomalainen numero, johon voin tiistaina soittaa ja tarkistaa, että kaikki on ok. Annoin Suomen Herralle oman numeroni, mutta jotenkin jäi tunne, että sitä ei varmaan noteerattu. Tavara kun on vielä laivassa, eikä Suomen päässä ollut mitään käsitystä mitä lastina on, joten pyörä on vain yksi laatikko ehkä tuhansien muiden joukossa. Vaikea olisi uskoa, että Suomen Herra vielä huomenna muistaisi liittää saamansa ja paperilapulle kirjoittamansa numeron Kuopioon lähtevän paketin tietoihin, jotta kuorma-auton kuljettaja voisi soittaa ja varmistaa vastaanottajan olevan paikalla.

Vielä viikonloppu ilman pyörää...

Tyylillä loppuun saakka ;)

Maanantaina sorruin lähettämään sähköpostin, kun en enää malttanut vain odottaa. Eilen ei tullut mitään vastausta, mutta tänään tuli. Toivottavasti en riko mitään kirjesalaisuutta, kun julkaisen vastauksen. Se vain kiteyttää niin kauniisti, miksi tässäkin blogissa on jo lukematon määrä tekstejä vaikka pyörää ei ole vielä näkynyt - jonnekin on pitänyt ajatuksiaan purkaa.

______________ Lainaus Alkaaa _____________________________


Hi Timo,

 

Patience is virtue, I know. But I have to ask, is My Mango+ on it's way to Finland?

I thought Arjen had mailed you about it. Yes, it's on the way. It was picked up on Monday and with luck will be with you before the end of the week. Arjen was here when it was picked up, and has now gone on holiday. I'm afraid I don't have the tracking number to hand to give you.

Yours,

David.



_______________ Lainaus Päättyy ____________________________




Mutta ainakin nyt tiedän, että pyörä on tulossa. :D

Ei vahvistusta rahdista

Ei ilmoitusta, olisiko rahtifirma hakenut "paketin". Tarkoittaakohan se, ettei ole haettu, vai etteivät ole kerenneet vielä ilmoittamaan siitä...

Jiihaaa!!!

Eilen illalla kello 19:36 oli postilaatikkoon kolahtanut sähköposti. Mango on paketissa ja laatikossa, mutta rahtifirma ei vielä perjantaina ehtinyt hakemaan sitä. Pakkauslaatikon päällä kuvassa näkyvä osoitekin oli oikea!?

Ehkä siis ensiviikon lopussa on tuo kauan odotettu päivä, jolloin allekirjoittaneesta tulee Velonautti.

"Next week"?

Teoriassa Mangon pitäisi olla jo matkalla Suomeen. Toivottavasti ei pelmahda paikalle huomenna, kun en ole paikalla. Mutta kaiken maallisen ja taivaallisen järjen mukaan Mango ei voi olla matkalla, sillä en ole saanut minkäänlaista ilmoitusta asiasta.

"Next week" taitaa ollakin Next next week ja pyörän tulo ehkä Next next next week.

Mango-ajanlaskun mukaan 13 viikkoa mennyt tilauksen vahvistamisesta ja 14 viikko tilauksen tekemisestä eli käsirahan maksamisesta.